Uusi vuosi 2021

Kuten varmasti muidenkin ainejärjestöjen, LiOn edeltävä vuosi on ollut aikaisempiin verrattuna hyvin erilainen. Kun toimintaa suunniteltiin, olivat kaikki vielä autuaan tietämättömiä koronatilanteen kehittymisestä, ja suunnitelmissa olikin järjestää jos jonkinlaista tapahtumaa. Pandemian iskiessä kunnolla ainejärjestötoiminta jäi loppukevääksi jäihin. Vaikka koronavuosi on ollut hankala, on LiOn vuoteen kuulunut paljon hyvääkin: mm. alkusyksystä uusia fukseja päästiin tapaamaan kasvokkain, LiO-alumnit kävivät kertomassa erilaisista urapoluistaan ja myös opiskelijoiden edunvalvonnan parissa toimittiin aktiivisesti. 

Tämä vuosi jatkuu varmasti jonkin verran etätapahtumien merkeissä. Viime vuodesta on kuitenkin opittu paljon ja myös etätoimintaa pyritään kehittämään edelleen tänä vuonna, jotta jäsenemme pääsisivät mukaan mahdollisimman monenlaiseen tapahtumaan. Toivottavasti syksyllä (ja optimistisimmissa toiveissa jo ehkä loppukeväästäkin?) päästään takaisin ”normaaleihin olosuhteisiin”, joissa toiminta voi jatkua yhä aktiivisempana ja monipuolisempana LiOn uuden huipputiimin voimin. 

LiOn hallitus 2021:

Vera Jegorenkov, puheenjohtaja

Alisa Al-Gawati, varapuheenjohtaja, opinto- ja fuksivastaava sekä viestintä

Omar Fasolah, kulttuurivastaava

Martta Ylätalo, rahastonhoitaja ja opintovastaava

Milja Niemi, sihteeri ja työelämävastaava

Ansa Kilpeläinen, työelämävastaava sekä ympäristö- ja yhdenvertaisuusvastaava

Mari Kujanpää, ympäristö- ja yhdenvertaisuusvastaava sekä viestintä

Juha Hartonen, (vara)rahastonhoitaja ja kulttuurivastaava

LiOn vanha ja uusi hallitus toivottavat vielä onnellista uutta vuotta 2021 kaikille!

Jätä kommentti

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close