Työelämäiltojen nostot

LiO ry järjesti kaksi työelämäiltaa syksyllä, joissa keskustelimme työelämästä ja opintojen sopivuudesta erilaisiin uriin yhdessä Lähi-idän tutkimuksen ja LiOn alumnien kanssa. Työelämäilloissa alumnit kertoivat omista urapoluistaan ja vastasivat opiskelijoiden kysymyksiin.

Ensimmäisellä kerralla keskustelemassa oli kolme ulkoasiainhallinnossa työskentelvää alumnia:

  • Karim Aissa Baccouche aloitti Kavakun (eli diplomaattiuran käynnistävälle kansainvälisten asioiden kurssi) tänä vuonna. Ensimmäistä harjoittelua varten hänet lähetettiin Brysseliin Suomen pysyvään edustustoon EUssa.
  • Suvi Laakso työskentelee ulkoministeriön Lähi-idän yksikössä, jossa hän vastaa Libanonista, Jordaniasta ja miehitetystä Palestiinalaisalueesta.
  • Otto Stenius työskentelee diplomaattina Nairobissa Keniassa, mihin hän siirtyi kolme vuotta Nigeriassa samoissa tehtävissä oltuaan.

Tässä muutama highlight illan keskustelusta:

Työelämäillassa korostui verkostojen tärkeys. Keskusteluista nousi esille, että opiskeluaikojen kontakteista on edelleen iloa ja hyötyäkin, sillä monet ovat päätyneet samankaltaisiin töihin. Samoin painottui se, että kannattaa säilyttää mielenkiinto kaikkeen ja opiskella monipuolisesti eri aineita. Erityisesti juurikin monitieteisistä opinnoista ja arabian opiskelusta on ollut hyötyä. Humanististen tieteiden merkitystä ylipäätään tuotiin esille ja etenkin ihmisten toiminnan ymmärtämisen tärkeyttä.

Kavakun hakuprosessi on pitkä ja sisäänottomäärät pieniä, minkä vuoksi kannattaa tehdä myös muita itseään kiinnostavia asioita. Puhujat korostivatkin, että monet ovet kannattaa pitää avoinna, sillä kansainvälistä uraa pääsee tekemään muidenkin väylien kautta. Diplomaatin ura ei välttämättä ole kaikille mieleinen, joten omat vahvuudet ja heikkoudet kannattaa tiedostaa. Joka tapauksessa keskustelijat painottivat, että tärkeintä on säilyttää uteliaisuus erilaisia asioita kohtaan.

Toisessa työelämäillassa kanssamme keskustelivat kaksi LiO’n alkuperäistä jäsentä:

  • Tiina Hyyppä on tällähetkellä jatko-opiskelija Helsingin yliopistolla ja hän tekee väitöskirjaa paikallisneuvostoista Syyriassa. Aiemmin hän työskenteli tutkijana Maahanmuuttoviraston maatietopalvelussa.
  • Paula Tarvainen toimii Kirkon Ulkomaanavulla vanhempana rauhantyön neuvonantajana. Aiemmin hän on työskennellyt muun muassa UN Womenilla Genevessä Syyrian rauhanneuvotteluihin liittyvässä hankkeessa.

Tässä muutama nosto illan keskusteluista:

Keskustelun aikana korostui rohkeus tarttua tilaisuuksiin ja pokkana hakea itseä kiinnostaviin työtehtäviin – ja kuinka se usein palkitaan! Paljon peräänkuulutettujen verkostojen osalta keskusteltiin, kuinka samat kiinnostuksen kohteet keräävät usein samanhenkisiä ihmisiä yhteen, jota kautta on helppo muodostaa yhteyksiä ja ystäviä.

Vinkit opiskelijoille: Muistakaa suhtautua uusiin verkostoihin ja ihmisiin avoimesti ja ottakaa yhteyttä pienellä kynnyksellä! Opiskelkaa kaikkea ja niin paljon kuin pystyy 🙂 Opinnot on sulle omaa pääomaa, ja luottamus omaa tutkintoa kohtaan – se valmistaa tosi moneen rooliin työelämässä. Pitäkää mielessä ja muistakaa huolehtia omasta hyvinvoinnista ja jaksamisesta opiskelun aikana ja myöhemmin työelämässä.

Korkeakouluharjoittelupaikkojen osalta muista oma aktiivisuus ja tarkkaile eri organisaatioiden omiakin rekrytointi sivuja. Alla muutama linkki, jos kiinnostuit!

Ulkoministeriön sekä Migrin harjoittelupaikkoja sekä työtehtäviä on näkyvillä valtiolle.fi-sivustolla. Kirkon Ulkomaan avun avoimet paikat löytyy: https://www.kirkonulkomaanapu.fi/kua/tyopaikat/ ja edufi-harjoitteluihin on haku auki kaksi kertaa vuodessa. Muistathan myös Helsingin yliopiston rekrytointisivun jobteaser!

Kiitos vielä vierailijoille ja muille keskusteluun osallistuneille!

-Alisa ja Milja LiO’n hallituksesta

Jätä kommentti

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close